Valitsin Christer Kihlmanin Ihminen joka järkkyi, koska sillä oli koukuttava nimi. Odotin jotain muuta kuin Kihlmanin ns. elämänkertaa. Huomatessani, että se on elämänkerta, petyin vähän. Siitä huolimatta luin teoksen.
Teoksessaan Kihlman kertoo alkoholiongelmastaan, homoseksuaalisuudestaan ja eräästä avioliitostaan. Hän kertoo n. 100 sivua alkoholiongelmastaan. Tekstiä oli puuduttava lukea, koska Kihlman puhui enemmän muusta kuin alkoholiongelmastaan ja tekstissä oli välillä sanoja, joita en ymmärtänyt. En kuitenkaan antanut sen häiritä. Tämän osuuden lukemisessa minulla kesti kaikkein pisimpään. Olisi tehnyt mieli jättää teoksen lukeminen siihen. Siinä kesti useampi viikko, että sain sen luettua.
Homoseksuualisuudesta kertova osuus oli paljon kiinnostavampi ja sen sain luettua muutamassa päivässä. Oli kyllä vähän häiritsevää, että osuuden nimi oli homoseksuaalisuus, koska Kihlman vaikuttaa tekstin mukaan biseksualiilta. Tämä on ainut osa josta on jäänyt jotain mieleen positiivisessa valossa.
Viimeinen osa oli ihan hyvä, mutta se ei oikein jäänyt mieleen. Saa vähän pidempään miettia, että muistaa, mitä siinä osassa oli. Tätä osaa tuli luettua niin, että vilkuili välillä montako sivua on jäljellä. Teos ei oikein ollut mieleeni. Mielummin luen jotain kevyempää, jota lukiessa ei tarvitse ajatella hirveästi.
Tämä teos on herättänyt keskustelua aikanaan ja se on voittanut Kiitos kirjasta- mitallin vuonna 1972. Arno Kotron mielestä kirja on hyvä. Muitten ryhmäläisteni mielestä teos ei ole hyvä. Syyt ovat pääosin samoja kuin minun. Nykyään kirja ei herätä keskustelua samalla tavalla kuin ennen. Ajat ovat muuttuneet.
Huomaat hyvin, että ajat ovat muuttuneet. Ilmestymisaikanaan teos herätti melkoisesti keskustelua. Siitä on kirjoittanut Mikko Carlson tutkielman samaan kirjaan (Häpeä vähän! Kriittisiä tutkimuksia häpeästä), josta Livia lähetti teille oman artikkelinsa queerista. Tekstiä kannattaa vilkaista.
VastaaPoistaHäpeä onkin varmaan yksi kirjan teemoista, jota kannattaisi ruotia tarkemmin. Eräässä kirjablogissa (http://kokemisenarvoista.blogspot.com/2008/09/christer-kihlman-ihminen-joka-jrkkyi.html) sanotaankin, että "varsinkin alkoholismi-jaksossa häpeän käsittely on kyllä ihan hyvinkin samaistuttavaa vaikkei olisikaan suomenruotsalainen alkoholistikirjailija"... Hae myös enemmän sitä, mikä sitoo kirjan queeriin.
Mårten Westö on muuten tehnyt kiinnostavan haastattelukirjan Kihlmanista. Sen nimi on Epätoivon toivo. Koska olen innostunut kaikesta tästä, voit päätellä, että myös minun mielestäni Kihlmanin teokset (no ehkä enemmän esimerkiksi Gert Bladhin tuho ja Kallis prinssi) ovat mainioita.