Luin klassismin ajalta kaksi Molièren kirjaa: Tartuffe ja Saituri. Molière oli klassismin ajan tunnetuin ja menestynein komediakirjailija. Hän on raskalainen näytelmäkirjailija ja hänen oikea nimensä on Jean-Baptiste Boquelin. Boquelin oli myös näyttelijä ja silloin hän otti peite nimekseen Molière. Näytelmissään hän kuvasi usein ihmisten luonnetta ja heidän tapojaan. Molière vaikutti myös merkittävästi teatteriin ja joitakin hänen näytelmiään esitetään yhä.
Tartuffe eli teeskentelijä on julkaistu vuonna 1669. Se on tyyppikomediaa, jossa tuodaan esille ihmisen tekopyhää itsekkyyttä ja muita paheita. Saituri on julkaistu vuotta aikaisemmin kuin Tartuffe eli vuonna 1668. Saituri on luonnekomedia, jossa aiheena on saituus, minkä voi kirjan nimestäkin päätellä.
Molière antoi yleensä kirjoillense sellaiset nimet, jotka kertoivat kirjan aiheen.
Tartuffe kertoo tekopyhyydestä. Näytelmän henkilöt ovat Orgon, rouva Pernelle, Elmire, Damis, Mariane, Cléante, Valére, Tartuffe, Dorine, Loyal, Flipote ja Laurent. Orgon on talon isäntä ja hän on ottanut Tartuffen taloonsa asumaan. Rouva pernelle on Orgonin äiti, Cléante on Orgonin lanko ja Elmire on Orgonin vaimo. Orgonilla ja Elmirellä ei ole lapsia, mutta Orgonilla on kaksi lasta aikasemmasta avioliitostaa. Nämä lapset ovat Damis ja Mariane. Mariane on rakastunut Valéreen ja Dorine on Marianen kamari neito. Tartuffe on teeskentelijä ja Laurent on hänen palvelijansa. Flipotte on rouva Pernellen palvelijatar ja Loyal on ulosottomies.
Tapahtumat sijoittuvat Pariisiin Orgonin taloon. Orgon ja hänen äitinsä uskovat, että Tartuffe on oikeasti sitä mitä esittää ja kaikki muut tietävät totuuden hänestä. Orgon on siis ottanut Tartuffen taloonsa asumaan ja hän tietenin hyödyntää Orgonin vieraanvaraisuutta häikäilemättömästi ja tämän takia Orgonin lähipiiri kärsii. Tartuffe on rakastunut Elmireen ja Orgon meinaa naittaa tyttärensä Tartuffelle. myöhemmin Orgonille paljastuu vaimonsa ansiosta, minkälainen huijari Tartuffe oikeasti on ja kuinka sinisilmäinen hän on ollut. Tämän seurauksena Orgon meinaa menettää kaiken omaisuutensa ja asuntonsa.
Saiturissakin on paljon henkilöitä aivan kuin Tartuffessakin. Saiturin päähenkilö On Harpagon. Hän on saituri ja hänellä on kaksi lasta: Cléante ja Élise. Anselme on Valéren ja Marianen isä. Frosine on juonitteleva nainen, mestari Simon on kaupanvälittäjä ja mestari Jacques on Harpagonin keittiömestari ja ajomies. La Flèche on Cléanten palvelija ja Claude, Brindavoine ja La Merluche ovat Harpagonin palvelijoita.
Saiturissa raha on kaikkein tärkein asia Harpagonille. Hän säästää kaikessa missä voi, vaikka onkin rikas. Harpagon on rakastunut Marianeen ja niin on myös Harpagonin poika Cléante. Élise Harpagonin tytär on rakastunut Valéreen ja hän Éliseen, mutta Harpagon aikoo naittaa Élisen Anselmelle, koska siinä hän säästää rahaa. Frosine taas on tunnettu naimakauppaaja ja hän auttaa Harpagonia saamaan Marianen. Mariane ei kumminkaan lämpene Harpagonille vaan Cléantelle. Harpagonille selviää, että hänen poikansa on kiinnostunut samasta naisesta kuin hänkin ja tästä vasta soppa syntyy. Lopussa tapahtuu merkittävä juonen käänne, jossa Harpagonin rahat varastateen ja roistoa aletaan etsiä. Rahat lopulta löytyvät ja asioita alkaa selviämään. Kaikki kumminkin päätyy hyvin ja Harpagon pääsee säästämään oikein roimasti.
Molemmat teoksen noudattavat yllättävän hyvin klassismin ajan tiukkoja sääntöjä. Molemmissa kirjoissa on viisi näytösta ja ne noudattavat kolmen ykseyden sääntöä. Tartuffe on kumminkin runomuotoisempi kuin Saituri. Molemmissa kirjoissa on Molièren tuttua komediaa ja tapaa kertoa ja liioitella ihmisten luonteita. Teokset olivat pohjimmiltaan hyvin samanlaisia.
keskiviikko 1. helmikuuta 2012
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Ihminen joka järkkyi
Valitsin Christer Kihlmanin Ihminen joka järkkyi, koska sillä oli koukuttava nimi. Odotin jotain muuta kuin Kihlmanin ns. elämänkertaa. Huomatessani, että se on elämänkerta, petyin vähän. Siitä huolimatta luin teoksen.
Teoksessaan Kihlman kertoo alkoholiongelmastaan, homoseksuaalisuudestaan ja eräästä avioliitostaan. Hän kertoo n. 100 sivua alkoholiongelmastaan. Tekstiä oli puuduttava lukea, koska Kihlman puhui enemmän muusta kuin alkoholiongelmastaan ja tekstissä oli välillä sanoja, joita en ymmärtänyt. En kuitenkaan antanut sen häiritä. Tämän osuuden lukemisessa minulla kesti kaikkein pisimpään. Olisi tehnyt mieli jättää teoksen lukeminen siihen. Siinä kesti useampi viikko, että sain sen luettua.
Homoseksuualisuudesta kertova osuus oli paljon kiinnostavampi ja sen sain luettua muutamassa päivässä. Oli kyllä vähän häiritsevää, että osuuden nimi oli homoseksuaalisuus, koska Kihlman vaikuttaa tekstin mukaan biseksualiilta. Tämä on ainut osa josta on jäänyt jotain mieleen positiivisessa valossa.
Viimeinen osa oli ihan hyvä, mutta se ei oikein jäänyt mieleen. Saa vähän pidempään miettia, että muistaa, mitä siinä osassa oli. Tätä osaa tuli luettua niin, että vilkuili välillä montako sivua on jäljellä. Teos ei oikein ollut mieleeni. Mielummin luen jotain kevyempää, jota lukiessa ei tarvitse ajatella hirveästi.
Tämä teos on herättänyt keskustelua aikanaan ja se on voittanut Kiitos kirjasta- mitallin vuonna 1972. Arno Kotron mielestä kirja on hyvä. Muitten ryhmäläisteni mielestä teos ei ole hyvä. Syyt ovat pääosin samoja kuin minun. Nykyään kirja ei herätä keskustelua samalla tavalla kuin ennen. Ajat ovat muuttuneet.
Teoksessaan Kihlman kertoo alkoholiongelmastaan, homoseksuaalisuudestaan ja eräästä avioliitostaan. Hän kertoo n. 100 sivua alkoholiongelmastaan. Tekstiä oli puuduttava lukea, koska Kihlman puhui enemmän muusta kuin alkoholiongelmastaan ja tekstissä oli välillä sanoja, joita en ymmärtänyt. En kuitenkaan antanut sen häiritä. Tämän osuuden lukemisessa minulla kesti kaikkein pisimpään. Olisi tehnyt mieli jättää teoksen lukeminen siihen. Siinä kesti useampi viikko, että sain sen luettua.
Homoseksuualisuudesta kertova osuus oli paljon kiinnostavampi ja sen sain luettua muutamassa päivässä. Oli kyllä vähän häiritsevää, että osuuden nimi oli homoseksuaalisuus, koska Kihlman vaikuttaa tekstin mukaan biseksualiilta. Tämä on ainut osa josta on jäänyt jotain mieleen positiivisessa valossa.
Viimeinen osa oli ihan hyvä, mutta se ei oikein jäänyt mieleen. Saa vähän pidempään miettia, että muistaa, mitä siinä osassa oli. Tätä osaa tuli luettua niin, että vilkuili välillä montako sivua on jäljellä. Teos ei oikein ollut mieleeni. Mielummin luen jotain kevyempää, jota lukiessa ei tarvitse ajatella hirveästi.
Tämä teos on herättänyt keskustelua aikanaan ja se on voittanut Kiitos kirjasta- mitallin vuonna 1972. Arno Kotron mielestä kirja on hyvä. Muitten ryhmäläisteni mielestä teos ei ole hyvä. Syyt ovat pääosin samoja kuin minun. Nykyään kirja ei herätä keskustelua samalla tavalla kuin ennen. Ajat ovat muuttuneet.
perjantai 10. syyskuuta 2010
Stephen King: Se
Kingin Se (It) on ilmestynyt 1986 ja teos on kaksiosainen. Se on tarina ystävyydestä, lapsuudesta ja lasten peloista. Sen molemmat osat on aivan pakko lukea, koska muuten ei saa tietää miten tarina päättyy.
Teoksen päähenkilöt ovat Bill, Ben, Beverly, Ritchie, Stanley, Mike ja Eddie. Bill “ Änkyttäjä-Bill ” on porukan johtaja ja ystävät sanovat häntä välillä “ Iso-Billiksi ”, Ben “ Heinäsuova ” on ylipainoinen, Beverly on joukon ainoa tyttö ja hänen isänsä on väkivaltainen, Ritchie “ Huuli ” on joukon vitsailija ja hän imitoi eri henkilöiden ääniä, Stan on juutalainen, Mike on tummaihoinen ja Eddiellä on astma. He muodostavat yhdessä Häviäjien kerhon ja heistä tulee myöhemmin voittajia. Heitä seitsemää kiusaavat samat tyypit; Henry, Röyhkä ja Victor. Kiusaajien ansiosta heistä tulee ystäviä. He ovat asuneet lapsuutensa pienessä kaupungissa nimeltä Derry. Derryssä asustaa pahuus, jota päähenkilöt kutsuvat nimellä Se. Se esiintyy yleensä pellenä, mutta ottaa muodokseen lasten pahimpia pelkoja ja tappaa lapset.
Ensimmäisessä osassa kerrotaan Billin pikkuveljen Georgen kuolemasta, kuinka Se tappoi hänet. Sitten mennään vuosia eteenpäin. Häviäjät ovat jo aikuisia. Mike soittaa lapsuuden ystävilleen ja kertoo, että Se on palannut. Stanley järkyttyy tiedosta niin paljon, että tekee itsemurhan. Muutkin järkyttyvät, mutta palaavat Derryyn, koska ovat niin luvanneet. He eivät muista lapsuudestaan paljoakaan. Vasta sitten he alkavat muistaa lapsuutensa paremmin, kun Mike on soittanut heille. Mike on ainoa, joka muistaa kaiken, koska jäi asumaan Derryyn.
Häviäjien kerho alkoi kesällä 1958, kun he kaikki tutustuivat toisiinsa. Kaikki heistä olivat nähneet Sen ja he kertoivat toisillensa kuinka olivat Sen kohdanneet. He päättivät tappaa Sen.
Sitten palataan vuoteen 1985. He tapaavat toisensa monien vuosien jälkeen ravintolassa. He vaihtavat kuulumisia ja rupeavat muistelemaan lapsuutta. Yhdessä he alkavat muistamaan melkein kaiken paitsi viimeisen kohtaamisen Sen kanssa.
Tapaamisen jälkeen heidän tiensä eroavat kävelyn ajaksi. Jokaiselle tapahtuu kauheita kävelyn aikana.
Sitten teoksessa kerrotaan, miten oli käynyt Henrylle. Hän oli joutunut hullujenhuoneelle, mutta hän pääsee Sen avustuksella karkuun sieltä ja palaa takaisin Derryyn tekemään Häviäjistä lopun.
Derryyn tulee myös kaksi ylimääräistä henkilöä. Beverlyn väkivaltainen ex-mies ja Billin vaimo.
Toisessa osassa asioita muistellaan kirjastossa. Muistellessa kerrotaan kuinka Häviäjät käyvät kivisotaa kiusaajiensa kanssa ja Häviäjät voittavat. He myös rakensivat kerhotalon Nummen aukiolle. Kerhotalo oli hyvin tehty kuoppa maahan. Sitä ei huomattu ja se oli kestävä. Kiitos Benin, joka on synnynnäinen arkkitehti.
Häviäjät tekivät rituaalin kerhotalossa. He sytyttivät kerho talossa nuotion ja istuivat savussa. Kaikki muut lähtivät paitsi Mike ja Stan. He olivat joutuneet jonkinlaiseen transsiin ja näkivät, miten Se oli tullut miljoonia vuosia sitten.
Ensimmäisen kerran he olivat yrittäneet tappaa Sen 1958 kesällä Neibolt-katu 29 sijaitsevalla talolla. He olivatkin melkein onnistuneet siinä. He olivat yrittäneet tappaa Sen hopeakuulilla.
Toisen kerran he kohtasivat Sen Derryn viemäreissä 1958. Siellä Se oli esiintynyt hämähäkin muodossa. He luulivat, että olivat onnistuneet tappamaan Sen, mutta varmuuden vuoksi he lupasivat, että palaavat tuhoamaan Sen, jos se palaa. Ennen lupausta he olivat tehneet lasinsirpaleella haavat molempiin kämmeniinsä. Sitten he ottivat toisiaan käsistä kiinni ja tekivät lupauksen.
27 vuotta myöhemmin he kohtasivat Sen uudestaan viimeisen kerran, mutta tällä kertaa heitä meni viemäreihin viisi. Mike oli joutunut sairaalaan, kun oli tapellut Henryn kanssa. Henry oli jatkanut matkaansa hotelliin, jossa Häviäjät olivat. Sinne Henry sitten kuoli, tapellessaan Eddien kanssa.
Viemäreissä kaikki eteni samalla lailla kun aikaisemmin. Paitsi, että Billin vaimo ja Beverlyn ex-mies olivat siellä hämähäkinseitissä ja Se oli raskaana. Tällä kertaa he tappoivat Sen, mutta Eddie kuoli myös. He pääsivät viemäreistä pois. Eddien ruumis jäi sinne, mutta Billin vaimon he saivat mukaansa.
Teos oli minusta loistava. Harmi etten tässä voi kertoa kaikkia kohtia tai no voisin, mutta sitten teksti olisi kauhean pitkä. Monia hyviä kohtia jäi kertomatta. Teoksen tekstissä tulee hyvin ilmi kuinka tiivis lasten ystävyys on ja kuinka uskomalla pystyy mitä vain. Pitää olla aina vähän lapsi. Mutta kun tekstin luin ensimmäisen kerran, en aina pysy perässä, että missä mennään. Nykyhetkessä vai menneisyydessä. Teoksessa kun kerrotaan välillä nykyhetkestä ja välillä menneisyydestä. Kappaleiden välissä kerrotaan myös Derryn historian kauheuksista välinäytöksissä. Teos on aivan loistava. Siitä tehty elokuva on aivan surkea kirjan rinnalla. Siitä on jätetty aivan liikaa pois.
Teoksen päähenkilöt ovat Bill, Ben, Beverly, Ritchie, Stanley, Mike ja Eddie. Bill “ Änkyttäjä-Bill ” on porukan johtaja ja ystävät sanovat häntä välillä “ Iso-Billiksi ”, Ben “ Heinäsuova ” on ylipainoinen, Beverly on joukon ainoa tyttö ja hänen isänsä on väkivaltainen, Ritchie “ Huuli ” on joukon vitsailija ja hän imitoi eri henkilöiden ääniä, Stan on juutalainen, Mike on tummaihoinen ja Eddiellä on astma. He muodostavat yhdessä Häviäjien kerhon ja heistä tulee myöhemmin voittajia. Heitä seitsemää kiusaavat samat tyypit; Henry, Röyhkä ja Victor. Kiusaajien ansiosta heistä tulee ystäviä. He ovat asuneet lapsuutensa pienessä kaupungissa nimeltä Derry. Derryssä asustaa pahuus, jota päähenkilöt kutsuvat nimellä Se. Se esiintyy yleensä pellenä, mutta ottaa muodokseen lasten pahimpia pelkoja ja tappaa lapset.
Ensimmäisessä osassa kerrotaan Billin pikkuveljen Georgen kuolemasta, kuinka Se tappoi hänet. Sitten mennään vuosia eteenpäin. Häviäjät ovat jo aikuisia. Mike soittaa lapsuuden ystävilleen ja kertoo, että Se on palannut. Stanley järkyttyy tiedosta niin paljon, että tekee itsemurhan. Muutkin järkyttyvät, mutta palaavat Derryyn, koska ovat niin luvanneet. He eivät muista lapsuudestaan paljoakaan. Vasta sitten he alkavat muistaa lapsuutensa paremmin, kun Mike on soittanut heille. Mike on ainoa, joka muistaa kaiken, koska jäi asumaan Derryyn.
Häviäjien kerho alkoi kesällä 1958, kun he kaikki tutustuivat toisiinsa. Kaikki heistä olivat nähneet Sen ja he kertoivat toisillensa kuinka olivat Sen kohdanneet. He päättivät tappaa Sen.
Sitten palataan vuoteen 1985. He tapaavat toisensa monien vuosien jälkeen ravintolassa. He vaihtavat kuulumisia ja rupeavat muistelemaan lapsuutta. Yhdessä he alkavat muistamaan melkein kaiken paitsi viimeisen kohtaamisen Sen kanssa.
Tapaamisen jälkeen heidän tiensä eroavat kävelyn ajaksi. Jokaiselle tapahtuu kauheita kävelyn aikana.
Sitten teoksessa kerrotaan, miten oli käynyt Henrylle. Hän oli joutunut hullujenhuoneelle, mutta hän pääsee Sen avustuksella karkuun sieltä ja palaa takaisin Derryyn tekemään Häviäjistä lopun.
Derryyn tulee myös kaksi ylimääräistä henkilöä. Beverlyn väkivaltainen ex-mies ja Billin vaimo.
Toisessa osassa asioita muistellaan kirjastossa. Muistellessa kerrotaan kuinka Häviäjät käyvät kivisotaa kiusaajiensa kanssa ja Häviäjät voittavat. He myös rakensivat kerhotalon Nummen aukiolle. Kerhotalo oli hyvin tehty kuoppa maahan. Sitä ei huomattu ja se oli kestävä. Kiitos Benin, joka on synnynnäinen arkkitehti.
Häviäjät tekivät rituaalin kerhotalossa. He sytyttivät kerho talossa nuotion ja istuivat savussa. Kaikki muut lähtivät paitsi Mike ja Stan. He olivat joutuneet jonkinlaiseen transsiin ja näkivät, miten Se oli tullut miljoonia vuosia sitten.
Ensimmäisen kerran he olivat yrittäneet tappaa Sen 1958 kesällä Neibolt-katu 29 sijaitsevalla talolla. He olivatkin melkein onnistuneet siinä. He olivat yrittäneet tappaa Sen hopeakuulilla.
Toisen kerran he kohtasivat Sen Derryn viemäreissä 1958. Siellä Se oli esiintynyt hämähäkin muodossa. He luulivat, että olivat onnistuneet tappamaan Sen, mutta varmuuden vuoksi he lupasivat, että palaavat tuhoamaan Sen, jos se palaa. Ennen lupausta he olivat tehneet lasinsirpaleella haavat molempiin kämmeniinsä. Sitten he ottivat toisiaan käsistä kiinni ja tekivät lupauksen.
27 vuotta myöhemmin he kohtasivat Sen uudestaan viimeisen kerran, mutta tällä kertaa heitä meni viemäreihin viisi. Mike oli joutunut sairaalaan, kun oli tapellut Henryn kanssa. Henry oli jatkanut matkaansa hotelliin, jossa Häviäjät olivat. Sinne Henry sitten kuoli, tapellessaan Eddien kanssa.
Viemäreissä kaikki eteni samalla lailla kun aikaisemmin. Paitsi, että Billin vaimo ja Beverlyn ex-mies olivat siellä hämähäkinseitissä ja Se oli raskaana. Tällä kertaa he tappoivat Sen, mutta Eddie kuoli myös. He pääsivät viemäreistä pois. Eddien ruumis jäi sinne, mutta Billin vaimon he saivat mukaansa.
Teos oli minusta loistava. Harmi etten tässä voi kertoa kaikkia kohtia tai no voisin, mutta sitten teksti olisi kauhean pitkä. Monia hyviä kohtia jäi kertomatta. Teoksen tekstissä tulee hyvin ilmi kuinka tiivis lasten ystävyys on ja kuinka uskomalla pystyy mitä vain. Pitää olla aina vähän lapsi. Mutta kun tekstin luin ensimmäisen kerran, en aina pysy perässä, että missä mennään. Nykyhetkessä vai menneisyydessä. Teoksessa kun kerrotaan välillä nykyhetkestä ja välillä menneisyydestä. Kappaleiden välissä kerrotaan myös Derryn historian kauheuksista välinäytöksissä. Teos on aivan loistava. Siitä tehty elokuva on aivan surkea kirjan rinnalla. Siitä on jätetty aivan liikaa pois.
keskiviikko 1. syyskuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)