Valitsin Christer Kihlmanin Ihminen joka järkkyi, koska sillä oli koukuttava nimi. Odotin jotain muuta kuin Kihlmanin ns. elämänkertaa. Huomatessani, että se on elämänkerta, petyin vähän. Siitä huolimatta luin teoksen.
Teoksessaan Kihlman kertoo alkoholiongelmastaan, homoseksuaalisuudestaan ja eräästä avioliitostaan. Hän kertoo n. 100 sivua alkoholiongelmastaan. Tekstiä oli puuduttava lukea, koska Kihlman puhui enemmän muusta kuin alkoholiongelmastaan ja tekstissä oli välillä sanoja, joita en ymmärtänyt. En kuitenkaan antanut sen häiritä. Tämän osuuden lukemisessa minulla kesti kaikkein pisimpään. Olisi tehnyt mieli jättää teoksen lukeminen siihen. Siinä kesti useampi viikko, että sain sen luettua.
Homoseksuualisuudesta kertova osuus oli paljon kiinnostavampi ja sen sain luettua muutamassa päivässä. Oli kyllä vähän häiritsevää, että osuuden nimi oli homoseksuaalisuus, koska Kihlman vaikuttaa tekstin mukaan biseksualiilta. Tämä on ainut osa josta on jäänyt jotain mieleen positiivisessa valossa.
Viimeinen osa oli ihan hyvä, mutta se ei oikein jäänyt mieleen. Saa vähän pidempään miettia, että muistaa, mitä siinä osassa oli. Tätä osaa tuli luettua niin, että vilkuili välillä montako sivua on jäljellä. Teos ei oikein ollut mieleeni. Mielummin luen jotain kevyempää, jota lukiessa ei tarvitse ajatella hirveästi.
Tämä teos on herättänyt keskustelua aikanaan ja se on voittanut Kiitos kirjasta- mitallin vuonna 1972. Arno Kotron mielestä kirja on hyvä. Muitten ryhmäläisteni mielestä teos ei ole hyvä. Syyt ovat pääosin samoja kuin minun. Nykyään kirja ei herätä keskustelua samalla tavalla kuin ennen. Ajat ovat muuttuneet.
